Alva Interiors
Alva Interiors tarjoaa sisustus- ja tilasuunnittelua yksityiskoteihin ja vapaa-ajan asuntoihin pääkaupunkiseudulla, sopimuksesta myös muualla Uudellamaalla.
14/01/2026
Karhutien työhuoneen seinälle on ilmestynyt vuodenaikaan osuvasti teos nimeltään Alku🩷. Teoksen on maalannut Ilta-Maria, jonka töihin tutustuin vuosia sitten saatuani yhden hänen maalauksistaan lahjaksi.
Teoksen ensimmäinen versio syntyi jo vuonna 2017, m***a jäi tuolloin kesken Iltan muutettua ulkomaille. Suomeen paluunsa jälkeen Ilta kertoo alkaneensa tarkastella omaa kulttuuriaan uudesta näkökulmasta ja tutkia sen visuaalisia elementtejä abstraktin maalaamisen kautta. Tässä teoksessa elementit olivat hänen mukaansa kuin sattumalta jo valmiina. Lopuksi maalaus sai uuden värityksen ja nimekseen Alku.
Iltan teos on myynnissä, tiedustelut 🙋🏻♀️ tai
Teoksen tiedot:
80 × 60 cm
Akryyli
22/10/2025
Vuosikymmeniä ateljeena toimineeseen rakennukseen toteutettiin pesutilat iäkkään asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan - kulkeminen on esteetöntä, peseytyä voi myös istuen.
Saunasta jätettiin ylälaude pois, jotta lauteella mahtuu venyttelemään. Laude on mitoitettu niin, että siihen mahtuu istumaan parille liikuteltavalle jakkaralle – tai rakentamaan perinteisen ylälauteen myöhemmin.
Tasaisempien löylyjen ja turvallisuuden vuoksi kiukaaksi valittiin tehokas Tulikiven Pyry, jonka kyljet eivät kuumene.
Metsän reunalle asettuvien pesutilojen tunnelmaa ja materiaaleja suunniteltaessa mielessä oli yksinkertaisuus, hiljaisuus ja lepo. Tervaleppä lauteissa ja paneloinneissa tuntuu tummien puupintojen jälkeen raikkaalta. 🌿
Viimeisessä kuvassa näkyy, mistä projektissa lähdettiin liikkeelle☺️
Haastavan remontin toteutus .aaltointeriors
Kiuas
Laatat
Lauteet ja paneelit
Valaistus: ja
Tekstiilit
📸
04/10/2025
Asiakkaalleni tilattu penkin pehmuste saapui eilen – ja siitä tuli niin kiva, että ajoin paikan päälle ihastelemaan. Samalla katsottiin muutama taulun ja valaisimen paikka ✨
Tämä on yksi lempikohteistani kautta vuosien. Linjasaneerauksen yhteydessä tehty iso remontti loi pohjan, ja sen jälkeen sisustusta on viimeistelty rauhassa, pala kerrallaan.
Elämä saa tässä kodissa näkyä – lapsen askartelut, perityt kalusteet, taulut, valaisimet ja Tori-löydöt muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi ostaa kerralla verkkokaupasta. Tunnelma on kodikas ja lämmin🥰
📸 Lisää (ammattilaisen ottamia🤭) kuvia kodista täällä: https://www.alvainteriors.fi/kohteet/huoneisto-vallila-1-nznyx-kmm9a-4yzw8
18/09/2025
Keski-Pasilaan valmistui tänä syksynä 135 vuokra-asunnon kerrostalo, johon suunnittelin kaksi erilaista sisustuskonseptia sekä yhteiskäyttöiset kerhotilat ja talosaunan.
Suunnittelen paljon yksityiskoteja, ja juuri siksi tämä projekti oli kiinnostava erilaisuudessaan – sekä mittakaava että lähtökohdat poikkesivat totutusta. Konseptit rakentuivat tiettyjen vaihtoehtojen pohjalta, m***a tavoite pysyi samana: luoda kodikkaita ja lämmintunnelmaisia koteja erilaisiin elämäntilanteisiin.
Yhteistyö toimeksiantajani ja muiden kumppaneiden kanssa sujui erinomaisesti. Oli hienoa nähdä, kuinka vahvasti kohteessa haluttiin panostaa viihtyisyyteen ja kokeilla myös uusia ratkaisuja.
Tämä oli yksi opettavaisimmista ja vaativimmista projekteistani – ja olen todella kiitollinen, että sain olla mukana. Kiitos luottamuksesta
✨ Suurin osa asunnoista on jo löytänyt asukkaansa – toivon, että niistä tulee pitkäaikaisia ja viihtyisiä koteja.
————
This autumn, a new residential building with 135 rental apartments was completed in Keski-Pasila, Helsinki. I designed two interior concepts along with the shared spaces and sauna.
One of my most challenging and rewarding projects so far – thank you for the trust! ✨
sisustussuunnittelu
27/08/2025
Vuosi on vierähtänyt uusissa tiloissa Karhutiellä! ✨
Sen kunniaksi Alvalla on avoimet ovet sunnuntaina 31.8. klo 10–13.
Päivän aikana tarjoan maksuttomia 15 minuutin sisustuskonsultointeja uusille kävijöille.
Olipa kyseessä pieni sisustuspulma, isomman projektin ensiaskeleet tai ihan vain uteliaisuus nähdä, miten sisustussuunnittelija voi olla avuksi – olet lämpimästi tervetullut piipahtamaan. 🌿
Sunnuntaina järjestetään myös perinteinen Vanhan Herttoniemen pihakirppis, joten retki Herttoniemeen kannattaa kauempaakin.
Tervetuloa moikkaamaan niin uudet kuin vanhat tuttavuudet! ✨
👉 Ajanvarauslinkki kommenteissa
📍 Karhutie, Herttoniemi
18/08/2025
Kun suunnittelen tiloja, ajattelen kokonaisuutta niin, että siinä olisi aina jotakin erityistä ja arkea kohottavaa. Tässä kylpyhuoneessa se tarkoittaa sitä, että kylvyssä voi kuunnella omaa lempimusiikkia. Kattoon upotettiin kaksi kaiutinta, jotta äänentoisto olisi tasapainoinen ja musiikki ympäröisi ammeessa rentoutujan🛁
Pienet isot yksityiskohdat✨
Minkä kappaleen sä valitsisit soimaan kylpyammeeseen?
28/07/2025
Loman keskelle mahtui ihan erityinen juhla:
sain olla mukana asiakkaani 50-vuotispäivillä saaristossa🥂. Upeisiin maisemiin rakennetun huvilan sisustus on viittä vaille valmis. Tämä oli jo neljäs yhteinen projektimme – ja ehdottomasti haastavin.
Saareen rakentaminen vaatii paljon, ja isossa uudiskohteessa päätöksiä riittää.
Siksi olikin erityisen hienoa nähdä onnellinen päivänsankari valmiissa kakkoskodissaan, ystävien ympäröimänä. Kiitos, että sain olla mukana – sekä projektissa että juhlassa❤️.
📸 Itse keskityin tällä kertaa juhlintaan, m***a sisustuksen lopputuloksesta kuvia luvassa myöhemmin.
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä Yritys
Puhelin
Nettisivu
Osoite
Karhutie 16 LH1
Helsinki
00800