Tulva

Sarjakuvataiteilija Pinja Meretojan omaääninen Tissilogia hoivaa lukijaansa tiedolla ja kuvalla. Biologia- ja historiafaktojen keskeltä se yrittää löytää juurisyyn omituisiin rintoja koskeviin asenteisiin.

Tissejä lähestytään teoksessa monesta eri näkökulmasta; käsittelyssä on esimerkiksi tissien muokkaus, pukeminen ja vapautus, ja toisaalta mukana on myös faktoja anatomiasta, biologisesta historiasta sekä rintasyövästä. Teoksen keskiössä ovat ihmisten asenteet tissejä kohtaan sekä asenteiden syyt, joita teos etsii historiasta.

Sen lisäksi, että teoksen faktapohjaisuus kytkee sen Meretojan aiempaan tuotantoon, asettuu se myös luontevasti suomalaisen feministisen nykysarjakuvan jatkumoon, jossa historia- ja faktapohjaisuus ovat keskeisistä ominaisuuksista. Tästä suomalaiset tekijät ovat paljon velkaa ruotsalaiselle sarjakuvakentälle, jonka ehkä tunnetuin edustaja on Liv Strömquist.

Tissilogia tuokin paikoin mieleen Strömquistin sarjakuvakirjan Kielletty hedelmä (2014), ei pelkästään tietokirjamaisuutensa, vaan myös aiheensa ja huumorinsa vuoksi. Molempien teosten aiheet on nimittäin rajattu tarkastelemaan voimakkaasti seksualisoitua ruumiinosaa, tosin Strömquistilla aiheena ovat sukuelimet. Teosten huumorille on yhteistä myöskin feministiselle sarjakuvalle tyypillinen ironinen ote.

Lue koko arvio verkkosivuiltamme: https://tulva.fi/lue/sarjakuvateos-tarjoilee-apua-tissiahdistukseen/

Teksti: Liina Takala

Belgialaisen Jacqueline Harpmanin romaani En ole koskaan tuntenut miehiä julkaistiin ranskaksi 1995. Nyt suureen ja yllättävään somesuosioon noussut teos ilmestyi suomeksi.

Nimetön tyttö elää 39 naisen kanssa tiukkaan valvotussa vankilassa. He jakavat häkin, josta he eivät saa koskaan poistua. Puhumattomat miesvartijat estävät heitä vahingoittamasta itseään tai toisiaan. Naiset muistavat maailman ennen vankilaa, tytöllä taas ei ole muistikuvia vapaudesta. Eräänä päivänä he kaikki pääsevät sattuman kaupalla pakenemaan. Ulkona odottaa loputon karu erämaa, jonka yllä kaartuu vieras tähtitaivas.

Belgialaisen psykoanalyytikon Jacqueline Harpmanin 30 vuotta sitten ranskaksi julkaistu romaani on hillitty ja tiivistunnelmainen teos, joka tarjoilee lukijalleen loputtomasti kysymyksiä ihmisyydestä, yksinäisyydestä, yhteisöstä ja merkityksestä. Genreluokitteluja vastustava, m***a jossain scifin ja dystiopiakirjallisuuden rajamailla liikkuva romaani ei anna kysymyksiin valmiiksi pureskeltuja vastauksia.

En ole koskaan tuntenut miehiä on kiinnostavimmillaan, kun se pureutuu kysymyksiin minuudesta ja toimijuudesta. Niiden juuret ovat Tytön kehossa. Hänestä tulee aktiivinen toimija, kun hän huomaa voivansa kehitellä salaa muilta seksifantasioita eräästä nuoresta vartijasta. Paon jälkeen tyttö alkaa laskea sydämenlyöntejään ja mitata aikaa ja etäisyyttä sen perustella, kuinka m***a kertaa hänen sydämensä lyö.

Lue koko arvio verkkosivuiltamme: https://tulva.fi/lue/eksistentialistinen-scifi-trilleri-ilahduttaa-ja-kauhistuttaa-outoudellaan/

Teksti: Hanna Hantula

Ilmiöksi kasvanut teatteriesitys Jumppatytöt käsittelee joukkuevoimistelua, sen rakentamaa identiteettiä ja muovaamaa kehosuhdetta. Välillä esitys on myös terapiasessio sekä tekijöille että yleisölle.

Näyttelijät Katarina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki ovat kaikki entisiä joukkuevoimistelijoita. Joukkuevoimistelu on yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja luovuutta. M***a joukkuevoimistelu on myös kehojen mittaamista, vertailua, runnomista ja vaatimista. Havukainen, Hyvönen ja Lahdenmäki tapaavat katsojia esitysten jälkeen ja keskustelevat heidän kanssaan joukkuevoimistelusta ja maailmasta, jossa he ovat eläneet. Ja siitä, millaisia jälkiä se maailma on heihin jättänyt.

”Me olemme joku väylä niille, jotka kokevat, että ei kukaan muu ymmärrä paitsi jumppari. Jumppari tajuaa toista jumpparia. Sen takia on myös näitä ihmisiä, jotka käyvät katsomassa näytelmän kerran ja tulevat toisenkin kerran, tuovat vaikka puolisonsa katsomaan. Koska he haluavat näyttää muillekin, että tuo oli minun maailmani”, Hyvönen kertoo.

Toimittaja Anni Saastamoinen alkoi Jumppatytöt nähtyään pohtia, voiko laihdutuskulttuurista koskaan vapautua.

Lue koko juttu verkkosivuiltamme: https://tulva.fi/lue/jumppatytot-satuttaa-ja-parantaa/

Kuvat: Jukka Hämeenniemi

Julkilausutun queer-feministiset työskentelytavat ja teokset ovat tehneet melanie bonajosta yhden nykytaiteen kuumista nimistä. Sukupuoleltaan ei-binäärinen bonajo nousi kansainväliseen maineeseen vuonna 2022 Alankomaita Venetsian Biennaalissa edustaneella, sukupuolen ja kehojen moninaisuutta ylistävällä When the Body Says Yes -teoksellaan. Bonajo on myös somaattinen seksuaalikouluttaja.

Bonajon näyttely Porin taidemuseossa on keskittyy taiteilijan vanhempiin teoksiin, eikä täysin onnistu kiinnittymään tähän aikaan, kirjoittaa Mirva Helenius.

Tässä postauksessa on otteita kritiikkitekstistä. Lue koko teksti verkkosivuiltamme: https://tulva.fi/lue/kun-keho-ei-viela-sano-kylla/