Parasudet - Wolves On Wheels

Parasudet - Wolves On Wheels

Jaa

Suomalaista pyörätuolikoripalloa 🏀

Photos from Parasudet - Wolves On Wheels's post 13/06/2025

Viime viikonloppuna treenattiin tulevia EM-kisoja varten ✨

Syksyllä kisakone suuntaa kohti EM-kisoja ja viikonloppuna hiottiin pelillisiä osa-alueita. Kesän aikana leireillään tietenkin vielä lisää, jotta ollaan iskussa kisoissa 🏀

Tässä vielä parhaita paloja viime viikonlopulta 📷

Kuvat: Taneli Salo

05/01/2024

Vuosi on vaihtunut ja on hyvä summata vuoden 2023 tapahtumia, koska viime vuosi oli aivan mieletön!

⭐ C-sarjan EM-kisat, joihin osallistuttiin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen, olivat huikeat. Menestys oli odotettua ja sijoitus oli 5. Turnauksen aikana opittiin paljon ja kisoissa nähtiin oma taso verrattuna muihin Euroopan maihin.

⭐ Parasudet ovat osallistuneet Ruotsin mestaruussarjaan kaudella 2023-2024. Tavoitteena on kehittyä joukkueena, viedä harjoiteltua pelisysteemiä käytäntöön ja saada pelaajille arvokasta pelikokemusta. Tässä olemme onnistuneet ja niin joukkueen kuin yksittäisten pelaajien peliotteet ovat menneet eteenpäin.

⭐ Vuoden 2023 aikana ehdittiin leireillä useita kertoja, joiden kautta olemme saaneet kehitettyä ja iskostettua omaa pelitapaa. Leirien aikana yhteishenki on katossa, jokainen tsemppaa toisia ja tätä kautta saamme entisestään tiivistettyä joukkueen pelaamista ja joukkuehenkeä.

Vuosi 2024 tulee olemaan täynnä äksöniä ja muutaman viikon päästä alkaa SM-sarja! Kiitos kaikille tsemppiviesteistä 💙 Tästä on hyvä jatkaa! Mahtavaa vuotta 2️⃣0️⃣2️⃣ 4️⃣

24/08/2023

Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue osallistuu Sarajevossa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin syyskuun puolenvälin tiennoilla

Lue koko juttu linkin kautta 📰

https://www.basket.fi/basket/uutiset/suomi-tekee-paluun-pyoratuolikoripallon-em-kisoihin-pitkantahtaimen-tavoite-on-tulevaisuudessa/

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Nokia :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Nettisivu

Osoite


Nokia
37100